Julkilausuma-Hallinnon yhdenvertaisuustiedonanto

Kannanotto syrjimättömyystiedonantoa valmistelevan työryhmän kokoonpanosta ja toimintatavasta (In english below)

Me Rasmus Ry:ssä korostamme tietoisen demokratian merkitystä, sillä demokraattiset järjestelmät kohtaavat monenlaisia haasteita. On tärkeää ymmärtää, että demokraattisten arvojen ja yksilön vapauksien säilyttäminen edellyttää jatkuvaa sitoutumista ja yhteistä vastuunkantoa kansalaisilta, kansalaisyhteiskunnan organisaatioilta, medialta ja poliittisilta instituutioilta. Valveutuneena pysymällä kansalaiset voivat tunnistaa demokratian uhkatekijät, edistää avoimuutta sekä työskennellä kohti entistä inklusiivisempaa, oikeudenmukaisempaa ja joustavampaa demokraattista yhteiskuntaa.

Rasistisissa manipulointistrategioissa hyödynnetään polarisaatiota harhauttamiseen ja vallitsevien valtasuhteiden ylläpitämiseen. Pyritään luonnehtimaan tilannetta sellaiseksi, että tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolustajat voi leimata "radikaaleiksi" tai "ääriajattelijoiksi", ja näin hämätä ja hajottaa yhteisöä. Strategian tavoitteena on säilyttää nykytila ja vastustaa toimia rasismia ja syrjintää vastaan. Demokraattien, ihmisoikeusaktiivien ja antirasistien leimaaminen ääriliikkeiden edustajiksi edistää yhteiskunnan ideologista kahtiajakoa. Tämä synnyttää epäilystä ja epäluottamusta, mikä heikentää heidän taisteluaan rasismia ja syrjintää vastaan. Tuloksena on heikompi yhteistyö ja hidastuneet askeleet kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa. Tämä polarisointistrategia pyrkii myös passivoimaan ihmisiä ja estämään heitä osallistumasta antirasistisiin aloitteisiin.

Luodaan kuva taistelusta rasismia vastaan konfliktina ääriliikkeiden välillä. Tämä synnyttää toivottomuuden ja toimintakyvyttömyyden tunteen ja saa ihmiset uskomaan, että heidän ponnistuksensa ovat merkityksettömiä. Näiden manipulointistrategioiden torjumiseksi on välttämätöntä edistää rakentavaa dialogia ja lisääntynyttä ymmärrystä eri yhteiskuntaryhmien välillä. Avoimien keskusteluiden ja tiedottamisen avulla voimme poistaa vääriä käsityksiä ja ylittää ne kuilut, jotka manipulointistrategiat ovat luoneet. Ottaen huomioon nämä seikat, valtioneuvoston tasolla toimivan työryhmän perustaminen on luonnollisesti tervetullut askel. Olemme kuitenkin hämmästyneitä siitä, että tämä tilaisuus saattaa jäädä pelkäksi näennäisaktivismiksi ja valkopesun yritykseksi.

Me Rasmus Ry:ssä jaamme myös huolen ja hämmennyksen siitä, että valtioneuvosto on jättänyt Suomen muslimiyhteisöjä edustavat eri tahot syrjimättömyystiedonantoa valmistelevan työryhmän kuulemisen ulkopuolelle. "Kukaan kutsutuista ei edusta laajempaa muslimiyhteisöä, eikä yhtään muslimiyhdistystä tai -yhteisöä ole kutsuttu osallistumaan, vaikka hallituksen ministerit ovat itse nostaneet muslimit esiin kirjoituksissaan, mikä tekee syrjimättömyystiedonannosta erityisen tärkeän." Pelkästään tämä herättää jo epäilyksiä siitä, että työryhmää tähän tärkeään kysymykseen ei otettu mukaan hallitusohjelman valmisteluun, vaan se on nyt luotu vain julkisen paineen vuoksi ja aivan liian hätäisesti. On vaikea kuvitella, että tätä pyrkimystä voitaisiin toteuttaa ammattimaisesti, asianmukaisesti ja perusteellisesti. Omat vuoropuhelukumppaneitaan valitessaan tulisi hallituksen huolehtia siitä, että sen tärkeimmät kriitikot otetaan mukaan. Muuten se menettää kaiken uskottavuutensa. Voiko olla pelkkää sattumaa, että maamme suurinta ja ainoaa valtakunnallista rasismin vastaista verkostoa, Rasmus ry:tä, ei ole pyydetty osallistumaan? Ja voiko olla vain sattumaa, että mukaan on sen sijaan otettu esimerkiksi antirasismia avoimesti vastustavia tahoja? Olemme myös huolissamme siitä, että hyväntahtoisia yksilöitä ja organisaatioita käytetään symboleina, mahdollisesti vain rasismia peittämään ja tilannetta valkopesemään.

Kysymme myös, miksi emme enää puhu anti-rasismiohjelmasta?

Rasmus Ry, 03.08.2023

Statement on the Composition and Approach of the Working Group Preparing a Government

Report on Non-Discrimination Rasmus Ry stresses the importance of conscious democracy as democratic systems encounter various challenges. It is important to appreciate that upholding democratic values and individual freedoms requires ongoing commitment and shared responsibility from citizens, civil society organisations, media, and political institutions. By remaining vigilant, members of the public can identify threats to democracy, promote transparency, and work towards a more inclusive, fair and flexible democratic society. Racist manipulation strategies exploit polarisation to mislead and maintain existing power dynamics. The aim is to characterise conditions in a way that enables branding of equality and human rights advocates as “radicals” or “extremists”, thereby confusing and fracturing the community. This strategy seeks to preserve the status quo and oppose actions against racism and discrimination.

Characterising democrats, human rights activists, and antiracists as representatives of extremist movements promotes ideological division in society. This breeds doubt and mistrust, undermining their work against racism and discrimination. The result is diminished cooperation and delayed steps towards a more just world. This strategy of polarisation also seeks to pacify people and prevent their engagement in anti-racist initiatives. By depicting the fight against racism as a conflict between extremist movements, a sense of hopelessness and incapacitation is generated, leading people to believe that their efforts are futile. To counter these manipulation strategies, it is crucial to promote constructive dialogue and increased understanding between various societal groups. Transparent dialogue and informationsharing can dispel misconceptions and bridge the gulf created by manipulation strategies. Having regard to these factors, the establishment of a ministerial-level working group is undoubtedly a welcome step. We are nevertheless surprised that this opportunity may founder in mere superficial activism and an attempt at whitewashing. Rasmus Ry also shares concern and bewilderment that the government has excluded various entities representing Finland’s Muslim communities from participating in consultation with the non-discrimination report working group: “None of the invited parties represent the broader Muslim community, and not a single Muslim association or community has been invited to participate, even though government ministers have highlighted Muslims in their writings, making anti-discrimination information especially important.” This fact alone raises suspicions that a working group on this crucial issue was not included in preparing the government programme, and has instead now been hastily appointed solely due to public pressure. It is hard to imagine that such an endeavour could now be discharged in a professional, respectable, and thorough manner.

A government should take care to ensure that its foremost critics are included when choosing its dialogue partners. Otherwise, it loses all credibility. Can it be mere coincidence that Finland’s largest and only national anti-racist network, Rasmus ry, was not invited to participate? And can it be mere coincidence that critics of antiracism have been included instead? We are also concerned that well-intentioned individuals and organisations are being exploited as tokens, perhaps merely to conceal racism and whitewash current conditions.

We also ask why the anti-racism programme is no longer under discussion.

Rasmus Ry, 03.08.2023

Next
Next

Our project coordinator Simone