Rosa Emilia Clay

Rosa Emilia Clay saa oman aukionsa Tampereelta!

Tampereen kaupungin valtuusto päätti, että Rosa Emilia Clay saa oman aukionsa, joka on sijoitettu hänen entisen työpaikkansa läheisyyteen. Rosa Emilia Clay toimi opettajana Cederin koulussa Puutarhakadun ja Mustanlahdenkadun risteyksessä vuosina 1901-1903 ennen, kun lähti siirtolaiseksi Amerikkaan. Toimikunta päätti, että aukiolle tulee myös Rosa Emilia Clayn elämästä ja historiasta kertova kyltti.

Aloitteen takana oli Merve Caglayan Vihreät puolueesta, joka halusi muistuttaa Black Lives Matter- liikkeen myötä, myös Suomen maahanmuuttaja  historiasta jossa Clay on ollut historian ensimmäinen Afrikkalaistaustainen henkilö, joka on saanut Suomen kansalaisuuden.

Tampereen kunnanvaltuusto päätti asiasta 27.8.2020

Rasmus- Rasismin ja mMuukalaispelon Vastainen Yhdistys ry haluaa kiittää Tampereen Kaupunkia ja Merve Caglayania tästä tunnustuksesta!

Rosa Emilia Clay Haaste

Viime vuoden rasisminvastaisella viikolla Rasmus Ry, yhdessä AfroFinns Ry:n, Sahwira Africa Ry:n, Liikkukaa Ry:n, PacuNet Ry:n ja African Fashion Week Helsinki Ry:n kanssa, haastaa Suomen kunnanvaltuustot uudelleen nimeämään kadun, aukion, puiston, sillan tai vastaavan, Rosa Emilia Clayn kunnniaksi ja muistoksi. Erityisesti Turun, Tampereen, Joensuun, Vihdin, Kuopion ja Helsingin kaupungit, joissa Rosa Emilia Clay on Suomessa eläessään työskennellyt ja opiskellut.

rosaclaykatu-3.jpg
rosaclay1-5.jpg

Rosa Emilia Clay oli syntynyt Omamurussa, Namibiassa elokuun 31. 1875, ja muutti Suomeen vuonna 1887 13-vuotiaana kun hänet adoptoitiin suomalaisten lähetyssaarnaajien perheeseen. Rosan lapsuus ei ollut selvitysten mukaan kovin onnellinen, koska hän joutui tekemään paljon raskaita töitä perheessä ja häntä käytettiin kirkon hyväntekeväisyystilaisuuksissa näyttelyesineenä.
Rosa kävi koulua Sortavalassa, Vihdissä ja Helsingissä, ja valmistui opettajaksi. Hän oli myös hyvin musikaalinen ja osallistui useiden kuorojen toimintaan. Valitettavasti hän joutui myös vuonna 1898 rasististen hyökkäysten kohteeksi ihonvärinsä vuoksi. Vuonna 1899 hän sai Suomen kansallisuuden ja on täten ensimmäinen musta Suomen kansalainen.

Rosa muutti yhdessä 300 000 muun suomalaisen kanssa myöhemmin Yhdysvaltoihin, missä hän oli kuolemaansa saakka suomalaisen maahanmuuttajayhteisön aktiivinen jäsen toimien sekä opettajana että yhdysvaltain suomalaisen kulttuurielämän aktiivisena vaikuttajana, laulajana ja näyttelijänä. Hän kuoli vuonna 1959.

Rosa Emilia Clayn tarina yhdistää Namibian, Suomen ja Yhdysvaltain yhteiskunnat ja kulttuurit ja näin se voisi auttaa muuttamaan myöhäisen 1800-luvun ja varhaisen 1900-luvun ajoista kertovaa suppeaa kuvaa eristetystä tai yksikulttuurisesta Suomesta. Hänen muistamisensa tarjoaisi uudenlaisen näkökulman Suomen yhteiskunnasta ja auttaisi näin nuoria suomalaisia tunnistamaan myös itsensä Suomen historiassa.Suomessa monet kadut ja aukiot on nimetty ulkomaisten aatelisten mukaan, kuten Venäjän Tsaarien tai Ruotsin kuninkaiden. Myös Rosa Emilia Clay ansaitsisi tulla muistetuksi uraauurtavasta elämästään ja siitä, miten sisukkaasti ja lannistumattomasti hän antoi panoksensa suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin, niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin.

Rasmus Ry on jo yhteistyössä Liikkukaa Ry:n ja Meidän Suomi on Kansainvälinen Ry:n kanssa esitellyt ja tukenut Rosa Emilia Clayn muistamista vuosien 2012-2014 kasvatuksellisessa ”Kaamos” -kampanjan oppimateriaalissa. Yhdessä AfroFinns Ry:n, Sahwira Africa Ry:n, Liikkukaa Ry:n, PacuNet Ry:n ja African Fashion Week Helsinki Ry:n kanssa tahdomme haastaa nyt Rasmus Ry:n puolesta Turun, Tampereen, Joensuun, Vihdin, Kuopion ja Helsingin kunnat muiden mukana nimeämään tunnettu kohde kaupunkitilassa Rosa Emilia Clayn mukaan.

Rasmus ry
rasmus 3.png