Minun Ihana kaupunki
- Julistesarja
Minun Ihana kaupunki - Julistesarja on Rasmuksen kehittämä projekti, joka on osa KAAMOS hanketta.
Julisteet on kuvittanut sarjakuvataiteilija Maryam ”Mellu” Abuzaid-Ryu. Hän tarkastelee töissään ympäristön ja ihmisten vuorovaikutuksia. Viimeaikaisissa teoksissaan kantavina teemoina on olleet identiteetti ja moninaisuus. Hänen töitään on julkaistu mm. Koillissanomilla ja eri antologioissa. Hän on sijoittunut kolmanneksi Pohjoismaiden sarjakuvakilpailussa 2020 työllään Persikkapuu. Lisäksi hän opettaa sarjakuvien tekemistä työpajojen, kurssien ja leirien muodossa.
Tarkoituksena on esitellä Helsinki moninaisena ja monikulttuurisena kaupunkina kuten se on. Hankkeemme erikoisuus on sen kaupunkilaisten ja toimijoiden moninaisuus ja yksilöllisyys. Suomen vanhimpana ja valtakunnallisena antirasistisena järjestönä halusimme luoda julistesarjan, jossa nuoret voivat nähdä itsensä näköisiä ihmisiä tekemässä arkisia asioita ja nauttimassa ihanasta kaupungistamme. Julistesarjan tavoitteena on tasa-arvon ja osallisuuden edistäminen. Haluamme julisteen avulla luoda yhtenäisyyden tunnetta, kuuluvuutta sekä turvallisuuden tunnetta kaikille taustasta riippumatta.
KAAMOS -hanke “Joka asuu täällä, kuuluu tänne.”
Minun Ihana Kaupunki Julistesarja on osa menestyksekästä KAAMOS hankettamme. Hankkeen avulla muutamme yleisiä narratiiveja suomalaisuutta koskien mm. musiikin ja taiteen avulla. KAAMOS -hanke toimii ilmaisun, tiedon ja osallistumisen alustana, joka antaa tilaisuuden osallisuuteen ja nuorten yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. KAAMOS -hanke esittelee ja tekee tunnetuksi Suomen tosiasiallista, historiallista moninaisuutta ja monikulttuurisuutta, jossa moninaisuus on jo kiinteä osa Suomea ja on itse asiassa aina ollut tärkeä osa suomalaista kulttuuria. Hän joka asuu täällä, kuuluu tänne.